5 x 10 = 50
Pohjalaisakan elämää arjessa, ehkä vähän juhlassakin, oikeaa painoa unohtamatta. Harrastuksiini kuuluu mm. lukeminen, sukututkimus, akvarellit, tanhut, käsityöt ja kaikki muukin mielialan mukaan.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Pohjalaisakan elämää arjessa, ehkä vähän juhlassakin, oikeaa painoa unohtamatta. Harrastuksiini kuuluu mm. lukeminen, sukututkimus, akvarellit, tanhut, käsityöt ja kaikki muukin mielialan mukaan.
Enimmäkseen virkkailen, mutta myöskin maalailen, joskus jopa ompelen taikka sitten askartelen. Aina väsään jotain.
Koiran elämää, vesivärimaalausta & vähän kaikkea muutakin. Sekä suomeksi, että englanniksi kirjoitettuna.
Elämästä Espanjassa, ihmisistä ja elämänmenosta, arjen iloista ja nähtävyyksistä Andaluciassa sekä kuvin, että jutuin.Runoilla höystettynä.
Imatralla asustelevan kuvataideopiskelijan blogi. Taidetta ja yleistä avautumista.
Kertoo nuoren naisen maalausharrastuksesta. Akvarelleja ja kuivapastellimaalauksia...
Suoviitan taideblogi joka sisältää kuvituksia maan ja muiden maailmanosien väliltä. Kirjoitettu englanniksi.
ikuisen opiskelijan kädentaitoblogi.
Harrastetaitelijan tilitys tehdyistä töistä (tai siitä kuinka ei mitään saa aikaan), kehittymisestä ja yleensäkin taiteen tekemisen vaikeudesta sekä ihanuudesta. Mukana mm. väline-esittelyjä, näyttelykokemuksia ja välivaiheita. Also in English.