Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
Salainen evankelista seuraa uusinta tieteellistä keskustelua, jota käydään Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle ja sen sisältämistä evankeliumikatkelmista (ns. Salainen Markuksen evankeliumi). Lisänä muuta mielenkiintoista kansainvälistä tutkimusta erityisesti Uuden testamentin eksegetiikan alalta, kotoista kirkkopolitiikkaa ja salaliittoteorioita. Suomeksi ja englanniksi.
Tyylitön ja eloton lifestyleblogi.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
On henkisesti terapeuttista ulvoa eetteriin tai virtuaalimaailmaan kirjallisuuden ja tutkimusongelmien kanssa painiessa muodostuneita ajatuksia. Tässä blogissa käsitellään teologisia kysymyksiä eksegeettisellä painotuksella.
Teologian opiskelijan pohdintaa sekalaisista aiheista rennolla otteella, huumoria unohtamatta.
Sivukuja on paikka ajatuksille, jotka eivät mahdu työkirjoittamisen valtaväylälle. Kirjoittaja on akateeminen pätkätyöläinen, kaupunkilainen, nainen.
Turun Akateemiset AmatööriGrillaajat ry (TAAG) on turkulainen yhdistys, joka vaalii suomalaista amatöörigrillaamiskulttuuria akateemisessa hengessä. Blogissaan TAAG käsittelee grillausta, grillaustapahtumia sekä kaikkea grillaamiseen liittyvää oheistoimintaa.
Turun Akateemiset AmatööriGrillaajat ry (TAAG) on turkulainen yhdistys, joka vaalii suomalaista amatöörigrillaamiskulttuuria akateemisessa hengessä. Blogissaan TAAG käsittelee grillausta, grillaustapahtumia sekä kaikkea grillaamiseen liittyvää oheistoimintaa.
Väitöstelemisellä on yllättävän paljon yhteistä vätystelemisen kanssa, mutta ei tarpeeksi.
Virkamiestä Vituttaa on yliopistolla virkasuhteessa olevan virkamiehen virallinen vitutus-blogi. Joko vituttaa? No niin vituttaa minuakin!
Gourmet-kerhon parissa hääräävät ne, jotka pitävät hyvän ruoan laittamisesta ja erityisesti sen syömisestä! Toimintamme koostuu pääasiassa kahvila- ja ravintolaekskuista sekä eri teemojen mukaisista ruoanlaittoilloista. Gourmet-kerho ei välttämättä tarkoita hanhenmaksaa ja kaviaaria, vaan juuri sitä mitä itse päätämme kulloinkin pitää hyvänä ruokana. Tervetuloa mukaan seuraamaan toimintaamme!
Akateemisen duunarin sekalaisia ajatuksia.
Nuori nainen pätkätöiden paineessa ja kolmenkympin kriisissä