Näin haikaran
Vauvakuumetta, yrityksen odottamiseta ja yrittämistä kohti odotusta
Avainsanaan kuuluu 17 blogia.
Vauvakuumetta, yrityksen odottamiseta ja yrittämistä kohti odotusta
Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen pohtii, pihisee ja päivittelee. Suuri osa jutuista on julkaistu myös Aviisissa.
Your OWN European union
Your OWN European union
Behind the Job Scenes on Heebon blogi. Annamme suoria ja suorasukaisia vinkkejä oman kokonaispotentiaalin tunnistamiseen ja osaamisen markkinointiin työnhakijana. Lisäksi tarjoamme jopa yllätyksellisiä kurkistuksia asiakasyritystemme elämään.
Kulttuurientutkimuspalvelu Kehrääjä on akateeminen yritys, yhden naisen toiminimi. Kehrääjän blogissa käsitellään laajemmin opiskelua sekä yliopistossa että Raision Timalissa yrittäjän ammattitutkinnon merkeissä. Kirjoittelen yleisemminkin oppimisesta, väitöskirjastani, tapahtumista joissa käyn ja olen mahdollisesti töissä. Eräänlainen ammatti/ opiskelublogi siis. Mukana välillä myös valokuvausprojekteja ja käsitöitä.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
Projekti Le Inttäri 2008 alkaen, aiheena Internet-elämäjulkaiseminen.
Turun Akateemiset AmatööriGrillaajat ry (TAAG) on turkulainen yhdistys, joka vaalii suomalaista amatöörigrillaamiskulttuuria akateemisessa hengessä. Blogissaan TAAG käsittelee grillausta, grillaustapahtumia sekä kaikkea grillaamiseen liittyvää oheistoimintaa.
Turun Akateemiset AmatööriGrillaajat ry (TAAG) on turkulainen yhdistys, joka vaalii suomalaista amatöörigrillaamiskulttuuria akateemisessa hengessä. Blogissaan TAAG käsittelee grillausta, grillaustapahtumia sekä kaikkea grillaamiseen liittyvää oheistoimintaa.
Akateeminen työnhakija kirjoittaa työnhausta, valmistumisesta ja analysoi työmarkkinoita työnhakijan näkökulmasta.
Teppo Teekkari kirjoittelee satunnaisia tarinoita tekniikan opiskelijan näkökulmasta. Teppo seuraa myös tiukasti muiden korkeakoulujen toimia ja kommentoi näitä.
Blogi seuraa yhden kandityön valmistumista, eikä se sovi kuin huonoksi esimerkiksi muille samassa tilanteessa oleville.
37-vuotias akateeminen nainen etsii tietä uuteen onneen
Tampereen yliopiston professori Frans Mäyrä pohtii erilaisten digitaalisen kulttuurin, valokuvauksen, pelitutkimuksen ja akateemisen tutkimusmaailman ilmiöiden lisäksi monenmoista arkielämän menoa.
Parikymppisen muijan tilitystä akateemisen rappiollisesta elämästään.
Mauri Östervikin blogi
Naistutkimuskriittinen blogi.
Naistutkimuskriittinen blogi.
Tietoja vapaista työpaikoista ja työnhausta.