Avainsanaan kuuluu 26 blogia.
Monipuolinen blogi, runsaasti kuvitusta. Aiheita arjesta, taiteesta, elämästä, monesta asiasta.
Hieman hompsun vaasalaisen peruskristityn naisihmisen arkista höpötystä ja pohdintaa.
6 vuotta kadoksissa, eikä vieläkään löytänyt tietä takaisin.
19-vuotiaan taideopiskelijan elämää ja mietteitä.
Mielipiteitä ja ajatuksia vähän kaikesta ;)
Ajatuksia ja haaveita
Uskovaisen lukiolaistytön kirjoittelua elämän ihmetyksistä ja hassutuksista ja vähän suuremmistakin asioista.
Kuvia elämästäni, videotöitä. Kiinnostavia asioita. Elämääni. Mitä minä haluan elämältä?
Ulkosuomalaisen muistiinpanoja elämänkoulusta. Palstalla nautitaan elämästä estoitta, käännetään vastoinkäymiset voitoksi, liikutaan ja syödään hyvin, pohditaan ihmissuhteita, ihmetellään kulttuurieroja, laitetaan iloiset asiat kiertoon ja annetaan huutia ympärillämme velloville negatiivisuuden pimeille voimille.
Arkipäiväistä, keski-ikäistä elämää. Maailmanmenon ihmettelyä. Mukana menossa perhe ja toimeentulo. Yrittämisen autuus ja yrittäjän arki. Kasvaminen ja kasvattaminen. Nuoruus ja vanhemmuus. Lapset ja vanhukset. Parisuhde tottakai.Ja tietysti myös äiti. Elämän pienet ilot ja surut. Ikuinen painonhallinta. Onni elää ja olla, ihmetellä ja ymmärtää.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, Tasapaino & Onnellisuus... Puolimielen blogi on osa elinikäistä projektiani kehittyä ihmisenä, toteuttaa itseäni ja elää mahdollisimman onnellista elämää. Täällä on tilaa ajatuksille, oivalluksille, luovuudelle! Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja onnen pilkahduksia!
Lesbo sanoo, mitä sylki suuhun tuo...
Sara Karlsson kirjoittaa tyylistä, kauneudesta ja hyvästä elämästä.
Satunnaisia asioita 19-vuotiian nuoren naisen elämästä.
Kirpputoreja surraava sisustaja. Jotain hauskaa ja halpaa olisi saatava! ... ja äkkiä.
Naisparin toinen osapuoli, joka ei paljoa puhu eikä pussaa. Ehkä ajatusmaailmaani voi päästä sisälle tämän blogin kautta. Paino sanalla EHKÄ. Taloudessa on myös kaksi karvakorvaa: 11-vuotias Thaimaasta tuotu uroskoira ja 5-vuotias saksanpaimenkoirauros. Taivas tietää, mutta tiedätkö sinä?