Avainsanaan kuuluu 174 blogia.
Ever stop to think, and forget to start again?
Minun elämääni läheltä ja kaukaa.
Syyskuussa 2009 aloitti uusi filosofisia, poliittisia ja taiteellisia kysymyksiä pohtiva klubi. Olisiko aika sopiva katsoa taas kerran hieman tarkemmin sitä missä nyt mennään? Klubi kokoontuu pääsääntöisesti tiistaisin. Se sovittaa yhteen järjestettyä ja satunnaista ohjelmaa. Mukaan on kutsuttu mm. filosofeja, tutkijoita ja taiteilijoita. Blogissa julkaistaan klubilla esille tuotua ja siihen liittyvää materiaalia.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Ihmettelen ja ihailen olemassaoloa. Kyseenalaistan kaiken, ajattelen vapaasti, valitsen vapaasti. Uskon rakkauden voittoon.
kanavapaketit ja maksukanavat vertailussa.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Life & Business Coach:n ajatuksia työstä, elämästä, hyvinvoinnista. Itsen kehittämisestä, rakentavasta ajattelusta, muutoksesta, elämäntavoista. Aiheina myös elämäntaito, elämänhallinta, työhyvinvointi, ajatuksen voima, läsnäolo, arvot, onnellisuus, muutos, itsensä kehittäminen, ilo, mielenrauha, rakkaus
"Joskus sitä huomaa jonkun ihan pikkiriikkisen asian, ja ajattelee itsekseen että "tuopas on hauskaa", tai "enpäs olisi keksinyt", tai että "miten noinkin voi". Ja sitten tuntuu ettei olisikaan enää ihan samanlainen kuin äsken. Ne ovat niitä kivajuttuja."
Kokemuksia elämästä ja etsimisestä, kirkosta ja kristillisyydestä oppilaitospappina.
valitus
27-vuotias nuori naishenkilö purkaa terapiassa heränneitä ajatuksia ja välillä kaikkea muutakin, mitä tilanteeseen liittyy. Aalloilla mennään.
Tätielämää ja arjen kulttuuria laajasti ja käytännön tasolla. Kirjoista taiteeseen, tv:stä ruumiinkulttuuriin - kokemuksia ja kommentteja juuri nyt.
Kuka ihme haluaisi lukea toilailuistani? No, se ken haluaa, welcome. Tämä blogi sisältää todella merkillisen henkilön edesottamuksia.
Blogissani tutkaillaan rajoja kuvin ja vähän sanoinkin.
Haluan saada vastauksia minua askarruttaviin kysymyksiin!
Jokapäiväisen elämän tuottamia teräviä, jopa piikikkäitä, havaintoja ja aistiärsykkeiden aiheuttamia ajatuksia. Myös aivan suoraa vittuilua. Koko elämänkaari päästä päähän ja kaikki siltä väliltä. Sitä saa, mitä tilaa.