Palavaa paskaa!
Absolutistin itseään heijasteleva päiväkirja maassa, jossa ihmisrotu tekee mitä tahansa päästäkseen eroon tietoisen ajattelunsa viimeisistäkin rippeistä.
Avainsanaan kuuluu 159 blogia.
Absolutistin itseään heijasteleva päiväkirja maassa, jossa ihmisrotu tekee mitä tahansa päästäkseen eroon tietoisen ajattelunsa viimeisistäkin rippeistä.
Pikkuinen maalaistyttö haaveilee, ja kuuntelee hiljaisuutta sekä heviä. Harrastaa angstia, syömishäiriötä, itkemistä ja hihittämistä (sillointällöin myös masennusta). Rakentaa unelmia, joiden varassa elää. On riippuvainen kahvista, perheestä ja Sonatasta. Omistaa fetissin heviletteihin ja rastoihin, hiuksiin yleensäkin. Kirjoittaa lähes kaiken, mitä ei puhutuksi saa.
Pienen proosaprojektin ensimmäinen luku.
Kirjoitan blogissani omasta elämästä, tunteista ja tapahtumista rennolla tyylillä:)
15-vuotias tyttö elää, kirjoittaa, hymyilee ja rakastaa.
Kokemuksia elämästä ja etsimisestä, kirkosta ja kristillisyydestä oppilaitospappina.
44-vuotiaan naisen ajatuksia ihmissuhteista ja pohdintaa kohtaamisista. Sielun liikkeet ja elämän mittainen kasvu. Runoja ja musiikkia, jotka väräyttävät. Intohimona elämä. Voimavarana luonto.
about living and loving my life
Ajatuksia, runoja ja muuta ennenkin nähtyä turkulaistelta opiskelijalta
Tietäjä, kalevanpoika Hamalaisen pienoisnäytelmiä, sananlaskuja, runoja yms.
Muistojen polulla...perheen koti on Wanhan Kaupan talossa Etelä-Pohjanmaalla. Meillä kerätään wanhoja esineitä, kierrellään kirpputoreilla, kuljetaan ja kuopsutetaan puutarhassa, kirjoitellaan mustekynällä, korttiaskarrellaan, tuunataan, sisustetaan, tykätään maalaisromantiikasta & Pienistä Maitokärryistä... Tervetuloa Muistojen polulle...
7 tapaa tehdä mies onnelliseksi-Oletko idearikas mies vai hössöttävä nainen? - Kiinteistönvälittäjä kuvasi kenkänsä myyntiesitteen valokuviin - Voisitko sinäkin maksaa vähemmän liikennevakuutuksestasi? - 1 asunto, 3 kiinteistönvälittäjää, 3 hintaa - 8 keinoa joilla Ikea myy sinulle enemmän ruokaa kuin luulet - Ystävän neuvo: "Ota avioero, saat rahaa" - Päivän kuva: Meillä voit maksaa luottokortilla
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Filosofian tutkija kirjoittaa ajattelusta ja hyvinvoinnista käytännönläheisestä näkökulmasta. Tarkoituksena on tarjota kiinnostuneille tehokkaita työkaluja ajattelun siivittämiseksi ja jakaa hyvinvointia edesauttavia oivalluksia.
Yöpuolenkulkija raottaa mielenmaisemansa verhoa sanojen voimalla.
Latukan lauluja on yhdenlaisen ihmisen ajatuksia yhteiskunnasta, opettamisesta ja kenties vähän muustakin.
Syyskuussa 2009 aloitti uusi filosofisia, poliittisia ja taiteellisia kysymyksiä pohtiva klubi. Olisiko aika sopiva katsoa taas kerran hieman tarkemmin sitä missä nyt mennään? Klubi kokoontuu pääsääntöisesti tiistaisin. Se sovittaa yhteen järjestettyä ja satunnaista ohjelmaa. Mukaan on kutsuttu mm. filosofeja, tutkijoita ja taiteilijoita. Blogissa julkaistaan klubilla esille tuotua ja siihen liittyvää materiaalia.