namibiassa.net
Vaihto-opiskelua Namibiassa. Kolmen opiskelijan kuulumisia ja valokuvia reissulta.
Avainsanaan kuuluu 63 blogia.
Vaihto-opiskelua Namibiassa. Kolmen opiskelijan kuulumisia ja valokuvia reissulta.
Tehdyt ja tulevat reissut. Haaveena matkustaa maailman ympäri.
Kierrän maailmaa polkupyörällä.
Parikymppisen suomalaistytön ajatuksia, välillä koto Suomesta, välillä maailmalta (Länsi-Afrikka). Maailma on tanssi, sinä olet tanssija. Hyppää pyörteisiin. Young woman from Finland is writing stories from her journeys and from home. Jump in to my life.
Työskentelen toimittajana kriisi- ja konfliktialueilla. Alueilla, joissa tapahtuu kansanmurhia, on nälänhätää, puutetta juomavedestä, riistoa ja muita levottomuuksia. Tulen täällä kertomaan työstäni ja asioista, joista valtamedioissa vaietaan. Länsimaissa on aiheita, joista esimerkiksi poliittisista syistä vaietaan. Niistä ei saa kirjoittaa, ei kertoa.
Ekoelämän ja yrittämisen alkeita. Suomi-analyysiä pitkään poissaolleen silmin. Yritystä ja erehdystä. Englanniksi, koska suomeksi kirjoittaminen on vaikeaa.
Matkalla kohti unelmaa: valojen vannomista kahdestaan Afrikan taivaan alla. Tervetuloa seuraamaan haaveilua ja ponnisteluja kohti omanlaisia häitä.
A child of a global world, originally from a tiny European country, currently enjoying tacos and the permeating smell of raw sewage in Mexico City, but began this blog while basking in the sun of Joburg, South Africa. Currently also utterly pregnant and expecting a little feminine fruit of mine and a certain Viking's loins who'll have Down syndrome. Don't worry though, I'm sure they'll tell me what to do when the water breaks.
Inspiraatioita hetken mielijohteesta, asioita hyvinvoinnista, ruuasta, liikunnasta, sisustuksesta, vaatteista ja mielenkiintoisista asioista mitkä sillä hetkellä kiinnostaa!
Millaista on elämä, kun yösijana on Nairobin kova katu ja elantona satunnainen roskien keruu? Nairobin katunuorten elämästä voi lukea blogista, joka menee tarinoiden taakse, rivien väliin, ja puhuu katunuorten omalla äänellä.
Sosiaalialaa opiskeleva tyttö pakkaa rinkkansa ja lähtee 8 viikon ajaksi suorittamaan työharkkaa Tansaniaan. Harkan loputtua tarkoitus olisi lomailla viikon verran Sansibarilla. Luvassa kohellusta, koti-ikävää, hauskanpitoa ja toivottavasti paljon uusia ja unohtumattomia kokemuksia!
21-vuotias tyttö lähtee Ruotsin risteilyiltä Keniaan Nairobiin slummiin 2 kuukaudeksi.
Sambiasta pari vuotta sitten paluumuuttanut perhe kirjoittaa Suomesta, Afrikasta, arjesta ja yhteiskunnasta.
jännittää. kolme vuotta tukena ja turvana. aavikkoa ja hiekkadyynejä. suurta ja tuntematonta. valtava palo. loputon kiinnostus. rohkeus ja seikkailu. kasvaminen ja ymmärtäminen. turvallisuus ja mukavuudenhalu. ristiriita. ainainen aurinko ja vain YKSI sadepäivä vuodessa.
Tietoa adoptiosta, erityisesti Etelä-Afrikka adoptiosta, kokemuksia ja käytännön elämää lapsiperheenä
Taivaanrannan taa on täynnä haaveita, upeita matkailukohteita ja vakaata suunnittelua Sen Upeimman Matkan toteuttamisesta. Liity mukaan haaveiluun ja löydä oma unelmalomakohteesi!
Kirjoittaja on nuori tyttö, joka haluaa jakaa elämäänsä teidän kanssanne. Niin murheita, kuin onnenhetkiäkin. Taustalla syömishäiriötä ja elämän tarkoituksettomuutta. Tyttö on matkalla kohti valoa ja pitää tiukasti kiinni unelmistaan. Kirjoittaja rakastaa eri kieliä, siksi tekstit englanniksi.
Minkalaista on expat- elama Afrikan Rengossa? Kolmannen vuoden raportointia ja valilla vahan kitinaa. Suomesta haettiin esikoinen toukokuussa 09 ja elokuussa edessä on paluu karuun arkeen ja Malawiin.