Avainsanaan kuuluu 143 blogia.
Kaksi nuorta lähtevät tutustumaan Aasiaan, toisiinsa ja itseensä. Matkan pituus noin viisi kuukautta ja matkasuunnitelma on vielä muutamaa päivää ennen lähtöä melko avoin.
Haluamme raportoida teille suomalaisten matkaajien maailmasta siten, miltä se näyttää meidän tavallisten satunnaisseikkailijoiden silmissä vuonna 2011. Olemme kaksi kokenutta kolmekymppistä reissaajaa, jotka harrastavat valokuvausta ja ovat kiertämässä Aasiaa nyt neljättä kuukautta. Matkamme määränpää sekä sen pituus, ovat vielä meille tällä hetkellä täysin tuntemattomia määreitä. Meitä vie tällä matkalla eteenpäin rakkaus maapallomme eri vivahteisiin, joista haluamme ottaa kaiken ilon irti. Haluamme jatkaa suvaitsevien ja innovatiivisten matkaraporttiemme tuottamista ja toivomme teiltä aurinkoisen lämmintä yhteistyötä tässä missiossamme. Teemme tämän teille, elämän ikuisen virran lapset.
Yuuso, kaikkien aikojen kovin reissaaja, matkaa läpi viidakoiden ja yli vuorten, keskelle aavikoita ja suurkaupunkeja.
Karafuru (Colorful) Destiny on blogi, joka käsittelee erityisesti Japaniin ja Koreaan liittyviä aiheita välillä blogimaisesti, joskus uutismaisesti. Raja näillä saattaa häilyä ja priorisointi tapahtuukin aiheiden valinnan kohdalla. Mukana kotimaan tapahtumia, matkailua, tutorialeja, tyylejä ja paljon muuta. Tervetuloa tutustumaan!
Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin oleva opiskelija poika kertoo omasta vaihto-oppilas ajastaan Aasiassa.
Kahden helsinkiläisnuoren matkapäiväkirja neljän kuukauden reissusta Kaakkois-Aasiaan.
Tarinoita oikeustieteen opiskelusta Hong Kongissa.
Kiina-tietoutta web-sivuston muodossa
Thaimaan valloitusta 2009 syys - joulukuu.
Matkakertomuksia ja kokemuksia Thaimaasta. Lähetä sinäkin omasi. Kirjoita oma kertomuksesi tai kokemuksesi Thaimaasta.
Vaihtovuosi Soulissa 2009-2010. Korean opiskelua, matkustelua, elämää ja kokemuksia Etelä-Koreasta sanoin ja kuvin.
Blogi elämästä ja matkailusta Aasiassa.
Tietoa lentomatkoista ja reiteistä.Matkusta kaukomaille Euroopan isojen lentokenttien kautta. Tietoa reiteistä ympäri maailman.
vuorotteluvapaalla olevan reissaajan matkakertomuksia
Matkailu avartaa, mutta kaikkea ei kannata uskoa.
Lomamatkalla Singaporessa maalis-huhtikuussa 2010. Sisältää paljon linkkejä, että missä kannattaa käydä tai syödä jne. Päiväkirjamainen matkakertomus
Kirjoituksia japanilaisesta musiikista
Vuosi maailmalla; ensin puoli vuotta Fulbright-ohjelmassa Nashvillessä, jonka jälkeen matka jatkuu Aasiassa. Syöpä iski juuri ennen matkalle lähtöä, mutta siitä taidettiin toistaiseksi selvitä...Rouva M keskittyy ruokaan ja ruumiinkulttuuriin.
Jälleen kerran meidän poppoo lähtee Malesiaan kiertelemään ja sukuloimaan sekä sukeltelemaan ja pidämme tien päältä kuvapäiväkirjaa. Myös paljon käytännön tietoa maasta, ruohonjuuritasolta.