Love Kpop
Kirjoittelua enimmäkseen kpopista, myös esimerkiksi muodista, leffoista ja kulttuurista, kaikki liittyen Koreaan tai Japaniin.
Avainsanaan kuuluu 143 blogia.
Kirjoittelua enimmäkseen kpopista, myös esimerkiksi muodista, leffoista ja kulttuurista, kaikki liittyen Koreaan tai Japaniin.
TraveBLOGueen kirjaan matkasuunnitelmia ja -kuulumisia sekä matkoilla tehtyjä pieniä huomioita. Kun olen matkoilla päivitän blogia tien päältä aina silloin kun se on mahdollista - missä milloinkin satun liikkumaan. Myös sukeltaminen on olennainen osa matkailua minulle!
Tämä blogi on meidän matkastamme halki Aasian seuraavan 12kk aikana, josta postailen joka maanantai yhden blogipostauksen, mikäli vain pääsen internetin ihmeelliseen maailmaan käsiksi ;)
Valokuvia päivistä
Aasialaista (nuoriso)kulttuuria, musiikkia, elokuvia yms. käsittelevä huumorilla maustettu blogi. Seuraa myös tulevan vaihto-oppilasvuoteni etenemistä sekä mitä vain mikä sillä hetkellä on itselleni ajankohtaista.
21-vuotiaan tietojenkäsittelyn opiskelijan matka hakupaperiviidakosta Ōitan yliopistoon Japaniin.
Fujismissa seuraillaan nuoren miehen elämää kaikilla mausteilla. Aiheita ovat yleisen tylsyyden lisäksi mm. vaatteet, käsityöt, design ja aasialainen musiikki.
Myin kamani ja lähdin 12kk kiertämään Aasiaa teen blogia ja julkaisen uuden blogin joka maanantai, mikäli interwebbiin pääsen. Blogi on videoblogi joka julkaistaan 720p formaatissa.
Englanninkielinen versio blogista joka käsittelee elämää ja matkailusta Aasiassa. Suomenkielinen versio löytyy osoitteesta http://kaukoitailya.wordpress.com
Laadukasta Aasialaista Thai-hierontaa Helsingissä vuosikymmenen kokemuksella; Tervetuloa.
Matkaamista ja kohtaamisia maailmalla, ihmetellen ja kummastellen. Tarinoita ihmisistä, pohdiskelua itsestä suhteessa ympäröivään maailmaan, joogaharjoituksia, hiljentymistä, sosiaalisuutta ja mitä ikinä maailmankaikkeus eteen tuokaan.
Thaimaan matkaopas, kirjoittajana maassa asuva suomalainen.
Blogini käsittelee minun valmistautumista elämäni matkalle. Lähden matkalle syksyllä 2012, mutta matka on vielä pitkä ennen sitäkin. On hoidettava talous kuntoon ja matka suunniteltava.
Blogi kertoo perheemme elämästä Malesiassa, pienistä arkisista tapahtumista ja sattumista täällä päiväntasaajan tuntumassa.
Phuket Thaimaa
Vauvan ja intialaisen miehen kanssa Singaporessa, äitiyden ihmeitä Aasiassa
Nuorenparin tunnelmia, arkea, elämää ja pohdintoja vaihto-oppilaskaudesta Malesiasta, Kuala Lumpurista.
Hyppy Oravanpyörästä on blogi, päiväkirja, vessanseinä ja tiedollinen orgasmi hypystämme ulos oravanpyörästä erilaiseen elämään Thaimaassa ja Aasiassa yleisesti. Kirjoitamme vailla hyvää makua ja kielellinen akrobaattimme on rampa sekä sokea. Sohimme ampiaispesään ja leikimme tulella, mitä pahemmin epäonnistumme sitä enemmän teillä on luettavaa.